keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Vienna

Kun eilen puoli-illasta saavuimme tänne meillä ei ollut minkäänlaista hajua siitä, missä hostellimme sijaitsee tai edes siitä, missä itse sijaitsimme (normaalisti meillä on ollut matkassa hostellin antamat bussi/metro-ohjeet). Onneksi kolme mukavaa meksikolaista reissaajaa jonottivat kanssamme turisti-infoon, jossa sitten kiltti setä vitsaillen neuvoi meille puhelimen karttakuvasta oikean reitin.

Hostellin sääkartta lupasi murjottavaa sadepilveä, mutta hiki valuu kroppaa pitkin, huijausta. Eilen söimme japanilaista ja joimme punaviiniä kadunvarressa. Huomiota kiinnitimme siihen, että iltaelämä on rauhallisempaa kuin Prahassa, eli jos bilettämään halajaa kannattaa käännähtää Tsekin puoleen.

Tänään on tarkoitus heittää rinkat oikealle juna-asemalle, joita on useampi kuin muutama ja joissa raiteitakin on enemmän kuin se monille tuttu raide 1. Tämän jälkeen kaunis ja kuuma Vienna kutsuu meitä tutustumaan saloihinsa, kuppiloihinsa ja kenkäkauppoihinsa (Ellun kengät hapertuivat sateesta ja liasta suoraan jalkoihin, eikä Villu halua katsella niitä enempää, joten jätimme ne japanilaisen iloksi hotellihuoneen roskiin).

Illalla meitä odottaa ensimmäinen öinen junamatka  to Venice, näihin kuviin ja tunnelmiin, Viini kuittaa.
 Mauerpark, Berlin
 Raatihuoneentori, Prague
 Eurociti, Prague-Vienna
Hei hei kengät, Vienna

Kuvat on jeeeee omasta kamerasta ! Ja on superkivaa että täällä on ollut lukijoita ja kommentoijia, tulee ihan tärkeä olo, jatkakaa samaan malliiiiin : )

-Villu, vieressä Ellu mairea virne naamallaan

2 kommenttia:

  1. At first: mikä on puoli-ilta? :D Onks se niinku alkuilta vai ennen alkuiltaa just iltapäivän päätyttyä? :D *Nenna miettii hattunsa puhki*

    Onpa ihanaa ja aivan mahtavaa saada teiän omia kuvia! <3 Ihkut kenkäset Ellulla, siinä on ollu japanilaisilla ihmettelemistä! :D

    Tsemppiä matkaan kohti Venetsiaa, eikös se niin ollu? :)

    VastaaPoista
  2. Mie mietin ihan samaa ku Nenna;puoli-ilta? Mut luulen ymmärtäväni ajankohdan ;)
    No voivoi,Ellu!! Jätitkö hyvät espadrillat roskikseen?? Ois niillä varmaan vielä muutaman kaupungin tarponu...Mut en kyllä ihmettele,et Villu niihin lopuksi kyllästy...
    Lisää tekstiä ja kuvia,tahtoo hän: Ellun äitee

    VastaaPoista